keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Kylppärin kosteus


Ompelukone, sakset, kangasta, laskuja, nenäliinoja, surffilauta... Kaikenlaista näköjään sattui kuvaan. Mutta tarkoituksena oli kuvata tytön kanssa tänään askartelemani viirikoriste, joka tulee poikasen nimijuhlien ajaksi tuohon juhlapöydän yläpuolelle. Nimensä ajattelin kirjoittaa seinälle mustilla kontaktimuovikirjaimilla. Viirinauha saa jatkaa eloaan jomman kumman lapsosen huoneessa.


Taas kerran kuva, joka ei liity remonttiin lain, mutta remonttimaalta ei kuvia ole herunut. Menköön tuo hämärä otos nyt sisustusaiheesta vaikka. Sotkuista on ja surffilautoja meillä nojailee aina ties missä. Ne on ihan ookoo. Märkäpuvut ja ne haisukengät taas eivät niinkään.

Tällä hetkellä mietiskelemme kylppärin kosteushommia ja taloyhtiön korvausvelvollisuutta. Vaikka kylppärin lattiasta löytyi kosteutta, taloyhtiö ilmoitti silloin maksavansa vain kuivatuksen. Ihmettelimme, mutta tyydyimme kiireen keskeellä heidän sanomaansa. Vasta nyt kun kuivatus on valmis ja tasoitustyöt on jo oikeastaan tehty, aloimme uudelleen miettiä, voiko taloyhtiö valita, ettei hoida pohjatöitä vesieristeeseen saakka. Nyt siis selvittelemme asiaa. Vähän luulen, ettei ainakaan jälkikäteen onnistu korvaukset... Vesieristeen ainakin saisivat sitten hoitaa. Kosteus ei ole tullut asukkaasta johtuvista syistä, vaan ymmärtääkseni putkista.

3 kommenttia:

  1. On teillä urakka, tsemppiä!

    Vesieriste ei välttämättä kuulu taloyhtiölle. Itse asun niin vanhassa talossa, että meillä ei virallisesti ole edes märkätiloja. Vahingon sattuessa taloyhtiö olisi velvollinen palauttamaan tilan kuivatilaksi, mitä se yhtiöjärjestyksen mukaan on. Mikäli osakas kuitenkin haluaa pitää märkätilansa, hänen on itse vastattava remonttikuluista.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempeistä! Selvittelemme vielä, miten kylppärihomman kanssa käy. Yhtiöjärjestyksessä (päivitetty 90-luvulla) ei ainakaan ollut mitään sellaista kohtaa, joka olisi vapauttanut taloyhtiön korvausvelvollisuudesta. Katsellaan. Mahtavaa, jos korvaavat, mutta olemme asennoituneet niin, etteivät korvaa.

    VastaaPoista
  3. Löysin sun blogin kun etin netistä remppa blogeja! :)

    Meillä myös tilanne että ollaan ostettu neliö (rivitalosta) remontti on vasta ihan alkutaipaleella (kylppäri ja keittiö purettu) mutta tammikuun loppuun mennessä toivottavasti päästään muuttaan. Mies ja mun sukulaiset sitä kyhää kasaan töidensä ohessa ja mä suunnittelen kotona taaperon hoidon ohessa ;)

    VastaaPoista