tiistai 31. tammikuuta 2012

Lapsellista







Lapsilla on eniten valoa tällä hetkellä. Muualta saa vain hämäriä kuvia.  Olen aivan ihastunut tuohon pikkuveljen huoneessa olevaan ikean valkoiseen lokerohyllykköön, jonka saimme ystävältä ilmaiseksi. Huonossa kunnossa se on, mutta niin kiva pienen huoneeseen. Kiitos Mama C!

Havittelin meille Ikean Agamia juniorituoliksi, mutta löysinkin tuollaisen vanhemman tuolin. Myyjän mukaan Agamin vanhempi malli(?). Minun mukaani aivan meidän ruokatuolien sävyinen ja hieno!

Olen aika tohelo numeroiden kanssa. Tilasin tytön huoneeseen kaksi mattoa. Laskin, että kahdesta 60 x 120cm matosta tulee yhteensä yksi 120 x 240cm matto... Ei ihan noin. Katsotaan, miltä näyttävät saapuessaan.




(kuva ellos.fi)


JATKOSSA KIRJOITTELEN KIVA-BLOGIA!

maanantai 30. tammikuuta 2012

Tehty








Vihdoin on muutto tehty! Remppaa piisaa edelleen, mutta asua täällä voi. Pitää vain jaksaa käyttää monipuolisesti eri kielto- ja käskyilmauksia sekä olla haukkana, jotta lapset säilyvät ehjinä. Muuton lomassa ollaan kaikki ehditty sairastellakin. Meiltä neljältä löytyy korvatulehdusta, virtsistä, yskää, kuumetta, nuhaa, kurkkukipua...

Aika hyvin ollaan saatu kamoja paikoilleen, mutta silti aika kaoottiselta täällä näyttää paikoin. Pikkujutut eivät vielä ole löytäneet paikkojaan. Sohva saapuu 5-7viikon kuluttua. Vähän maalausta ja listojen liimausta vielä kaivataan. Verhosysteemit puuttuvat myös. Kyllä tämä tästä. Ihanaa oli päästä kotiin vihdoin!!! Niin maan valloittavaa!




perjantai 27. tammikuuta 2012

Huomenna!



Menin remonttiin vikaa kertaa. Huomenna se on koti. Teippitarhan teipit olivat saapuneet sinne ja vein äänestysreissulla ostamani mukin, pekan, myös paikan päälle. Teippejä oli heti kokeiltava. Pikkuveljen huoneen katkaisijasta tuli raidallinen. Eihän tuo paperiteipattu nappula siistinä tietenkään pysy kauhean kauaa, mutta siitä viis.

Uuni tökättiin paikalleen, mutta hieman sai sähkömies siirrellä pistorasioita, jotta laitos sopi koloonsa. Pelästyin jo ja näin sieluni sikkuraisin silmin, kuinka muuttomme siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Huh. Onneksi hätä ei kuitenkaan ollut sen kaltainen.



tiistai 24. tammikuuta 2012

Kirkkaus




Valoa piisaa vihdoin! Ja kaikki vanhat seinätkin kestävät hyllyjä. Kyllä pian kelpaa! Viikonloppuna muutetaan. Puolen vuoden yksinhuoltajaelämä on kohta kaunis muisto vain. Ajan hampaan kultausefektiä odotellen...



Teippejä!






Käynti JohannaKoon blogissa sain minut tilailemaan teippejä Teippitarhasta :) Ihania!
(Linkittämällä blogiinsa, saa tilauksen ilman postikuluja.)


maanantai 23. tammikuuta 2012

Valoisa tulevaisuus!




Eilen iltahämärässä teimme tänne mummolan pihalle laiskotuspäivien liukumäen. Taidamme kohta käyttää sitä taas. Niinkin mukavia remppamies veisteli, että kaikki ennusmerkit näyttäisivät ensi viikonlopun olevan ihan oikeasti meidän muuttoviikonloppu! Vielä vikoja listoja kiinni, hyllyt kaappeihin, kaikki spotit ja kodinkoneet paikoilleen sekä loppusiivous. Avot.

Henkisesti siis hyvinkin kirkkaat tunnelmat, mutta uuden kodin olohuone taitaa olla aika synkkä paikka ilman yleisvaloa. Pelkkä octo ruokapöydän yläpuolella ja joku toinen roikkuvainen sohvannurkassa eivät riitä. Voisikohan kirkasvalolaitetta käyttää myös yleisvalona? Antaakohan tuollainen Aarnion Origo tarpeeksi yleisvaloa ja onko siitä yleisvalokäytössä jotain haittaa?



Kuva

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Tytön huone





Kumpi kelimmatto sopisi isomman pienen huoneeseen, jos noita hankkimiaan mattosia nyt kuitenkin pitäisi hyödyntää? Ruskea- vai harmaasävyinen? Vai ei kumpikaan? Entä ovatko nuo mustavalkoiset paneeliverhot liian graafiset tosi kuviokkaan maton kanssa. Pitäisikö verhojen olla ihan valkoiset (kun sellaisiakin meiltä löytyy...)? Sänky on vaaleaa koivuviilua(?) ja huoneeseen tulee pieni, vanha Billnäsin työpöytä, jossa hyvin laatikkosäilytystilaa pikkutavaroille.


Ja elokuussahan mietin huoneestaan näin...