Kävimme eilen Kvikissä tilaamassa kylppäriin 50cm allaskaapin ja siihen päälle tuon altaan. Kaappi on keittiön kanssa samaa sarjaa eli Manoa korkeakiiltovalkoisena ja samaa 12mm laminaattitasoa myös tulee altaan alle.Heiltä ei löytynyt valmiina 50cm allaskaappia eli pienennämme itse 60cm kaapin sopivaksi. 50cm ovia löytyi.
Meidän makkariin on asennettu jo lattia, sillä miekkonen halusi laittaa lattiaa myös kiinteiden vaatekaappien alle. Vähän tuntuu hölmöltä asentaa lattia ennen maalausta, mutta niin se kai nyt oli tehtävä. Kivemmalta näytti lattia ihan luonnossa. iPhone saa kaiken näyttämään tosi synkältä...
Isosisko on ollut mummolassa ja minä olen puuhastellut omiani pikkuveli mukana roikkuen. Näin ystäviä, kävin syömässä ja kipaisin Artekissa ostamassa ihanaa keltaista Sienaa, jolla päällystän ainakin huutonetistä ostettuun ikean mustaan syöttötuoliin pehmusteen.
Aiemmin jo päätin, että lapsuudenkodissa kyhnöttävä vanha vaatekaappini saa uuden ulkoasun kontaktimuovin avulla ja tänään sain sen toteutettua. Vielä uudet vetimet pitää hankkia. Kaappi pääsee herra Vauvan huoneeseen. Kiitos inspiraatiosta Dooda ja pahoittelen totaalimatkimista!!! Kontaktimuovia jäi projektista yli ja nyt tuijottelen pahaenteisesti ympäristöäni muovirulla kädessäni.Tekisikö jotain samankaltaista tuolle kuvassa siintävälle pöydälle...
Olen kateellinen Sienasta! Vaatekaappi näyttää tosi kivalta, odotan innolla miltä tuleva vauvan huone tulee näyttämään :)
VastaaPoistaSiena on valloittavaa! Samaa odottelen minäkin, koko asunnon osalta :D
VastaaPoistaVoih, Sienaa! Raskisinpa joskus.
VastaaPoistaJa hei, se on kunnia jos joku haluaa matkia! Sehän näissä lokeissa parasta onkin, aina saa uusia ideoita. Hyvältä näyttää tuunattu kaappi sielläkin! :)
Dooda: :)
VastaaPoista